

Päätin että palaan takaisin sittenkin lukioon ensi jaksossa jo. En mä kestä olla vaan kotona tyhjän panttina ja terapaeuttinikin sanoi että jos on masentunut niin on kuitenkin parempi tehdä jotain kuin vain istua kotona ja masentua lisää. Ja oikeassahan se oli. Yritän nyt vain käydä koulussa mhdollisimman paljon kuin jaksan ja pystyn. Mulla on nyt ihan hyvä fiilis tästä koulu jutusta. Voi kyllä olla enemmän kuin todennäköistä etten pysty siellä käymään, mutta mä nyt oikeasti tahdon yrittää.
Tänään mulla tuli ihan hirveä ikävä vanhoja aikoja, niin ikävä että itketti. Tuli ikävä aikaa jolloin vielä tanssin, tuli ikävä ihmisiä, jotka joskus olivat mulle koko maailma, tuli ikävä niitä ihania perjantai iltoja jolloin isolla porukalla keräännyttiin yhteen viettämään tyttöjen iltaa, tuli ikävä kirpeitä pakkasiltoja kun entisen parhaan ystävän kanssa lähdettiin kävelylle ja juteltiin niitä näitä. Toi kaikki tuntuu nyt niin kaukaiselta, ihan kun eläisin nyt aivan toista elämää kuin noina aikoina. Silloin olin iloinen,porukan hauskuttaja ja tyytyväinen itseeni. Olin sosiaalinen ja positiivinen. Nyt olen tuon kaiken vastakohta. Haluaisin että minussa olisi edes vähän jäljellä sitä tyttöä, joka silloin olin.
Mutta tänään oli kyllä kaiken tämän lisäksi ihan hyvä päivä! Aamulla nousin vaa'alle ja paino on yhä laskussa, -800 g viime viikosta. Enää 2kg tavoite painoon! Olen siis ihan tyytyväinen. Toinen asia joka tänään piristi oli se että eräs vanha tuttu tuli kyselemään kuulumisia, tuntui kivalta puhua vanhan ystävän kanssa. Tiedän että iloitsen aika pienestä asiasta, mutta mulle se kuitenkin merkkasi paljonkin. Se kaiken lisäksi kehui miten hyvältä kuulemma näytän, sekin oli kiva kuulla, vaikka tiedän ettei se ole totta ja luultavasti hän sanoi sen ollakseen kohtelias, mutta silti iloitsin.