LÄSKI LÄSKI LÄSKI

äääääh=( oon syönyt tänään ihan ihan ihan liikaa! miks mun pitää olla tälläne ahne läski possu joka ei osaa hillitä itseään? JA ihan kaikki jotka nään tulevan vaikkapa kadulla vastaan ovat mua sata kertaa laihempia.. ÄÄ masentaa.
PASKA

In my mind I can see how perfect everything could be, but you won’t give us a try.

Ääh taas on vähän tullut luistettua tän blogin kirjottamisen kanssa. Voin nyt heti alkuun sanoa että tästä on tulossa hyvin epäselvä,angstinen ja pitkä postaus. No aluksi haluaisin nyt kertoa teille mun viikonlopusta. Tosi huonosta sellaisesta. Mä nimittäin tapasin perjantaina yksissä bileissä mun eksän. Sen josta luulin päässeeni jo eroon, josta luulin että olin päässyt jo yli, päässyt irti. Mutta en. Meillä oli siis vuosi sitten noin puolen vuoden pituinen suhde, ja päästin todellakin itseni ihastumaan tähän kusipäähän totaalisesti, olin niin onnellinen ja iloinen kun seurustelimme, kunnes tämä kyseinen kusipää loukkasi minua pahimmalla mahdollisella tavalla ja suhteemme loppui.
Olin meidän suhteen jälkeen pahemmassa kunnossa kuin ikinä. Olin masentuneempi kuin koskaan ja siihen aikaan minun syömishäiriöni oli erittäin pahana. Luulin että tämä poika oli jättänyt minut koska olin niin ruma ja lihava ja halusin tehdä asialle jotain. Laihduttaa lisää.
Sitten kuitenkin päätin päästä yli, vaikka sitten väkisin. Päätin olla vahvempi ja päätin etten enää ikinä anna itseni kiintyä liikaa kehenkään ihmiseen, en halunnut olla enää kenestäkään ihmisestä riippuvainen. En halunnut tulla enää ikinä niin säälittäväksi tapaukseksi kuin mitä tuon suhteen jälkeen olin.
Nykyään en päästäkkään ihmisiä lähelleni enkä anna itseni takertua, se on nimittäin osoittautunut hyväksi suojelukeinoksi.
No jokatapauksessa perjantaina sitten kun näin tämän eksäni siellä bileissä perjantaina niin en tuntenut mitään vihaa häntä kohtaan, niin kuin olin ajatellut, ettei minulla riittäisi sitä ihmistä kohtaan mitään muuta kuin hyvin syvää vihaa. Mutta mä tunsinkin vaan samaa lämpöä sitä kohtaan kuin silloin joskus ennen. Juteltiin koko ilta ja meillä oli kivaa yhdessä ja mä annoin itseni taas alkaa kuvitella että meistä voisi tulla jotain ja koko seuraavan päivän odotin että se soittaisi tai ottaisi yhteyttä tai no itseasiassa odotan vieläkin kokoajan. Äh tää on vaan niin kamalaa. Miks mun piti taas tavata se? MIKSI? MIKSI? MIKSI? Mä en vain saa sitä pois mun mielestä, eniten sattuu ajatella ettei meistä koskaan oikeasti tule yhtään mitään ja etten koskaan tule saamaan tätä jätkää enää itselleni. Ettei meillä tule enää koskaan olemaan minkäänlaista tulevaisuutta.PISTE. Miksen vain voi unohtaa koko tyyppiä. Koska olen edelleen rakastunut siihen. Noniin siinä se tuli. Karu totuus. Olisi ihanaa jos ihmisellä ei olisi tunteita. Jos ei tuntisi yhtään mitään.Mä olen nimittäin niin kyllästynyt tuntemaan, tuntemaan vihaa tai surua koska en kauhean usein mitään muuta tunnekkaan.
Syömiset menivät tosi hyvin viime viikolla perjantaihin asti, söin vain 200-500 kaloria päivässä, mutta eilen söin n. 800 ja tänäänkin varmaan yli 1000! ärsyttää niin paljon että tuli tämä hyvä viikko (syömisten kannalta siis) pilattua totaalisesti. No paino on tällä hetkellä 47,8... Äh haluan sen nyt siihen 45 tosi nopeasti! sillon otan itselleni lahjaksi napakorun, ai ai ai cant wait! Huomenna syön korkeintaan 300 kaloria ja menen salille treenaamaan kunnolla, uusi viikko, uusi mahdollisuus!
Ja ainiin ääh sorruin taas tupakkaan.Hyi.

Mä en tajuu mitä tapahtuu, mä vaan havahdun.

I know en ole kirjoitellut pitkään pitkään aikaan. Liian pitkään. Mutta äh en ole vain oikeasti jaksanut, en kirjoittaa tätä blogia enkä tehdä oikeastaan mitään muutakaan. Olen kyllä ylpeä sillä olen kuitenkin treenannut ja urheillut tosi paljon! olen jopa monena päivänä jättäny kouluun menemättä ja mennyt sen sijasta vain salille. Mutta äh ahdistaa... Enemmän varmaan kuin koskaan. Koulussa en oikeasti jaksa käydä. Yleensä päätän aamulla menenkö aamu vai iltapäivä tunneille ja olen itsestäni ylpeä jos jaksan edes pari tuntia siellä istua. MIKÄ MUA VAIVAA? mä en oikeasti tiedä.Mä en jaksa tuhalata ajatuksiani mihinkään muuhun kun laihduttamiseen, kaloreihin, ruokaan, urheiluun yms. Ääh mä oon niin väsynyt tähän...Mä vaan toivon kokoajan jotain muutosta tähän mun kurjaan elämään, mutta en silti itse jaksa edes yrittää muuttaa mitään. Mä olen niin saamaton. Välillä se suututtaa mua niin paljon ja useimmiten en jaksa vaan välittää siitäkään.
Mä rupesin tänään miettimään että milloin oon viimeks ollut onnellinen, ja mä en oikeesti pysty muistamaan sitä aikaa, mulla ei ole mitään käsitystä millon viimeksi olen ollut kunnolla onnellinen tai edes iloinen. Kai semmoisesta on turha edes haaveilla nykyään. Mun koko elämä on ollut jotain helvetin häiriöitä täynnä; syömishäiriö, ahdistuneisuushäiriö,paniikkihäiriö ja ties mitä...Taidan itsekin olla pelkkä häiriö.
Mä en nykyään edes jaksa uskoa että joskus kaikki olisi paremmin. Koska se ON NIIN NÄHTY ettei mikään koskaan muutu vaikka miten paljon yrittäisi. Mut on kai määrätty olemaan surullinen koko elämäni ajan, niin pahalta kuin se tuntuukin. Ainoa hetki kun olen hetken onnellinen on silloin kun kuvittelen ja mietin miten asiat voisivat olla, kuvittelen päässäni itselleni täysin uuden elämän ja hetken mä uskon niihin haaveisiin, ja sitten mä tajuan ja masennun taas. Mikään ei oikeasti tule muuttumaan, mä en vaan enää jaksa uskoa.
Tässä lähiaikoina olen tuhlannut myös paljon aikaa kateellisena olemiseen. Olen katsellut vanhojen kavereitten ja tuttujen facebookkia, ja katson miten paljon heillä on uusia kavereita, paljon bileitä, kiva uusi lukio ja mä olen tasan samassa pisteessä kuin vuosi sitten. Ei sillä et haluaisin viettää mitään hillitöntä kemutus elämää tai sellaista, olen aina ollutkin enemmän semmoinen erakkomainen. Mutta se kaikki saa tuntemaan itseni entistä säälittävämmäksi ja typeräksi.
Yhä useammin tulee sellaisia päiviä että istun vain kotona koska tunnen itseni niin rumaksi ja kertakaikkiaan ällöttäväksi läskiksi enkä halua poistua kotoa...
AINIIN! mun terapeutti sanoi että on nyt niin huolissaan musta että haluaisi että alan käymään säännöllisissä punnituksissa... että semmosta.

Peace!

Would you take the time to catch me if I fall?

Olen edelleen kovassa kuumeessa kotona.Eilen oli 40 astetta kuumetta enkä sängystä pystynyt nousemaan kun heti meinasin pyörtyä.Ja olin niin kuume houruissa että kun yritin nukkua niin kuulin outoja ääniä päästäni ja näin ihme unia. Mutta yksi hyvä juttu tässä sikainfulenssassa kyllä on, ei tee mieli syödä! Ei tunnu että olisi nälkä vaikka olisi kuinka kauan syömättä eikä ruuasta muutenkaan maista mitään tukkoisen nenän takia. Tämä on hyvä juttu, pitäisi olla useamminkin kipeä! Mutta nyt en ole voinut kyllä käydä salilla treenamassa kun olen ollut kipeä ja se kyllä harmittaa,mutta sitten kun olen taas terve niin pitää liikkua tavallista enemmän.

Toivottavasti paranen ensi viikoksi kuitenkin kun koeviikko alkaa ja menen tapaamaan uutta terapeuttiani. Vanhan terapeuttini mielestä nyt olisi hyvä aika kuulemma vaihtaa terapeuttia. Itse en ole ihan samaa mieltä, olin juuri tottunut edelliseen ja olin alkanut jo jopa avautua vähän enemmän.Voihan se uusikin olla ihan kiva, kai.

Tässä lähiaikoina ahdistus on ollut kamalampi kuin koskaan ennen.En oiken osaa edes tavoittaa mistä kaikki tämä ahdistus johtuu, suurin toiveeni olisi että voisin olla tyytyväinen elämään, ei tarvitsisi olla onnellinen tai iloinen, kunhan olisin tyytyväinen vain. Nykyään on hyviä päiviä tosi harvoin, usein ne hyvät päivätkin ovat vain osaksi hyviä, tai siis että aamulla on vaikka ihan ok fiilis ja tuntuu että nythän tästä voi oikeasti tulla kiva päivä. Vähitellen kuitenkin se hyvä fiilis vaihtuu taas siihen tuttuun kamalaan ahdistuksen tunteeseen. Tämän ahdistuksen takia päätin myös pistää välit poikki pitkäaikaisen poikaystäväni kanssa, tai no päätimme että pidämme taukoa, huoh. On nyt jo sitä ikävä, mutta ei meillä kai enää toimi ja ahdistaa muutenkin olla suhteessa, koska niin kuin jo aikaisemmin kerroin en halua että kukaan ihminen tietää minusta liikaa. Ja tämän pojan kanssa oltiin jo kuitenkin sen verran kaun oltu yhdessä, että se alkoi tuntemaan mut liian hyvin joten minäpä päätin sitten pistää suhteen poikki. Järjetöntä, I know.

Ajattelin tähän loppuun vielä kertoa teille omasta harrastuksestani joka on melko outo, nimittäin käyn kaupan karkkihyllyillä ihan vain kiertelemässä ja katselemessa eri karkkeja, tutkimassa hintoja ja kalorimääriä. Katselem ihmisiä jotka sortuvat ostamaan isoja pusseja karkkeja ja valtavia suklaalevyjä välittämättä niitten lihottavista vaikutuksista.Silloin sisälläni syttyy mahtava olo. Nautin siitä, siitä kun näen ja tiedän että muut syövät mutta itse kuitenkin pysyn vahvana. Kun olen nähnyt tarpeeksi monta ihmistä ostamassa isoja määriä karkkia, poistun kaupasta tyytyväisenä ja siäslläni nauran voitonriemuista naurua.

But in the end everyone ends up alone.

Äh olen kotona sikainfulenssassa ja on näköjään ollut taas liian paljon turhaa aikaa ajatella asioita.Tänään mä nimittäin oikeesti heräsin tosi kylmästi todellisuuteen. Tajusin että mä olen tosi yksinäinen, en ole edes ajatellut niin ennen. Tai siis onhan mulla tuttuja ja kavereita. Muttei tosiystäviä.Tajusin siis todellaki olevani yksinäinen ja järkytyin ja ahdistuin valtavasti. En ole siis oikeastaan yksin koska on mulla lähellä ihmisiä mutta olen kuitenkin erittäin yksinäinen.Toisaalta minussa kuitenkin on semmoinen "erakkomainen" puoli. En haluakkaan koskaan päästää ihmisiä liian lähelle itseäni enkä voi sietää sitä jos joku ihminen tietää minusta liikaa asioita, haluan ihmisten luulevan että olen semmoinen pirteä ja hyvällä itsetunnolla varustettu tyttö, koska semmoista rooliahan minä muille aina vedän ja se jos joku niin on raskasta. Koko elämäni olen oikeastaan peitellyt oikeaa minäni ja olen varonut etten vain paljasta liikaa itsestäni kenellekkään. Silloin kun paniikkihäiriöni oli pahimmillaan niin silloin mulla ei ollut OIKEASTI ketään. En käynyt missään koska pelkäsin paniikkikohtauksia niin paljon, mutta enemmän pelkäsin vielä sitä että joku näkee kun saan kohtauksen ja ajattelee että olen outo. Sama pätee nykyäänkin, pelkään että ihmiset tietävät liikaa ja ajattelevät että olen outo tai jotenkin poikkeuksellinen. Sen takia yritänkin sulautua massaan, olla niin kuin muut ja samaa mieltä kuin kaikki ettei kukaan vain saisi syytä ajatella mitään pahaa minusta.Sellainen siis olen. Muiden miellyttäjä. Miksikö? En tiedä.
Tänään syömiset ovat kuitenkin kaikesta huolimatta menneet ihan ok. Säikähdin aamulla kun katsoin peiliin ja huomasin miten paljon kylkiluuni näkyivät mutta ihan hetken kuluttua tunsin taas itseni todella isoksi. Hullua.

I won't be ok and I won't pretend I am.

Pirteä otsikko, eikö? Hmm mistäköhän aloittaisin...Tänään on ollut huono päivä,ensinnäki syömiset menny ihan päin helvettiä..Nyt oon onnistunu paastoamaan nämä edelliset viikot aika hyvin ja pärjäämään pienellä ruualla mutta tänään pitkästä aikaa ahmin ja oksensin.Äh, fail.Tänään olen myös miettinyt paljon ihmissuhde juttuja, miten huolella olen niissä onnistunut aina tyrimään. Suurimman osan hyvistä ystävistäni olen onnistunut jollain ihmeen tapaa menettämään.Joskus riitojen takia, joskus sen takia että olemme ystävien kanssa vain kasvettu erilleen. Mutta suurimman osan ystävistä olen menettäny kuitenkin oman tyhmyyteni takia, en ole yksinkertaisesti jaksanut pitää yhteyttä tai olla mukava ystävilleni. Joskus en ole vain voinut olla enää hyvien ystävieni lähellä koska olen ollut heille vain niin kateellinen että olen ajatellut että parempi olla ilman kateuden tunnetta. Järjetöntä, eikö? Ystävyyssuhteiden lisäksi ovat myös seurustelu suhteet menneet aina metsään.Niinhän sanotaan että ei voi rakastaa ketään ellei rakasta itseään, ennen ajattelin että sehän on ihan järjetön ajatus, mutta tarkemmin ajatellen se taitaakin olla enemmän kun totta.Olen vihannut itseäni niin kauan ja niin paljon etten yksinkertaisesti VOI vain tajuta sitä miten joku voisi minusta pitää joten olen siis myös miehet rinnaltani karkoittanut omalla ahdistumisellani.Noh tulipas tässä nyt avauduttua oikein urakalla. Mutta nyt tupakalle ja nukkumaan! peace!

Aloitusta

Päätin nyt sitten vidoin aloittaa oman blogin kun olen siitä jo niin kauan haaveillut ja niin kuin tossa profiilissakin lukee niin tämä blogi kertoo siis lähinnä syömishäiriöstäni, mutta mukana on paljon muutakin. Ja tiedän, tiedän, että näitä syömishäiriö blogeja on ainakin 100 000,mutta päätinpä nyt kuitenkin ihan itseni takia aloittaa kirjoittamaan tätä. Eli tavoitteena siis on päästä 40 kiloon! eli 7 kiloa pois, I can do it! itsekurilla, hah. Pyrin päivittäämään tätä blogia ainakin kerran päivässä, postauksia tulossa siis laihdutuksesta, muodista ym. Mukana luonnollisesti myös omaa angstailua. Laitoin tuohon ylös myös nyt vähän thinspo kuvia! Enjoy ;)!