I know en ole kirjoitellut pitkään pitkään aikaan. Liian pitkään. Mutta äh en ole vain oikeasti jaksanut, en kirjoittaa tätä blogia enkä tehdä oikeastaan mitään muutakaan. Olen kyllä ylpeä sillä olen kuitenkin treenannut ja urheillut tosi paljon! olen jopa monena päivänä jättäny kouluun menemättä ja mennyt sen sijasta vain salille. Mutta äh ahdistaa... Enemmän varmaan kuin koskaan. Koulussa en oikeasti jaksa käydä. Yleensä päätän aamulla menenkö aamu vai iltapäivä tunneille ja olen itsestäni ylpeä jos jaksan edes pari tuntia siellä istua. MIKÄ MUA VAIVAA? mä en oikeasti tiedä.Mä en jaksa tuhalata ajatuksiani mihinkään muuhun kun laihduttamiseen, kaloreihin, ruokaan, urheiluun yms. Ääh mä oon niin väsynyt tähän...Mä vaan toivon kokoajan jotain muutosta tähän mun kurjaan elämään, mutta en silti itse jaksa edes yrittää muuttaa mitään. Mä olen niin saamaton. Välillä se suututtaa mua niin paljon ja useimmiten en jaksa vaan välittää siitäkään.
Mä rupesin tänään miettimään että milloin oon viimeks ollut onnellinen, ja mä en oikeesti pysty muistamaan sitä aikaa, mulla ei ole mitään käsitystä millon viimeksi olen ollut kunnolla onnellinen tai edes iloinen. Kai semmoisesta on turha edes haaveilla nykyään. Mun koko elämä on ollut jotain helvetin häiriöitä täynnä; syömishäiriö, ahdistuneisuushäiriö,paniikkihäiriö ja ties mitä...Taidan itsekin olla pelkkä häiriö.
Mä en nykyään edes jaksa uskoa että joskus kaikki olisi paremmin. Koska se ON NIIN NÄHTY ettei mikään koskaan muutu vaikka miten paljon yrittäisi. Mut on kai määrätty olemaan surullinen koko elämäni ajan, niin pahalta kuin se tuntuukin. Ainoa hetki kun olen hetken onnellinen on silloin kun kuvittelen ja mietin miten asiat voisivat olla, kuvittelen päässäni itselleni täysin uuden elämän ja hetken mä uskon niihin haaveisiin, ja sitten mä tajuan ja masennun taas. Mikään ei oikeasti tule muuttumaan, mä en vaan enää jaksa uskoa.
Tässä lähiaikoina olen tuhlannut myös paljon aikaa kateellisena olemiseen. Olen katsellut vanhojen kavereitten ja tuttujen facebookkia, ja katson miten paljon heillä on uusia kavereita, paljon bileitä, kiva uusi lukio ja mä olen tasan samassa pisteessä kuin vuosi sitten. Ei sillä et haluaisin viettää mitään hillitöntä kemutus elämää tai sellaista, olen aina ollutkin enemmän semmoinen erakkomainen. Mutta se kaikki saa tuntemaan itseni entistä säälittävämmäksi ja typeräksi.
Yhä useammin tulee sellaisia päiviä että istun vain kotona koska tunnen itseni niin rumaksi ja kertakaikkiaan ällöttäväksi läskiksi enkä halua poistua kotoa...
AINIIN! mun terapeutti sanoi että on nyt niin huolissaan musta että haluaisi että alan käymään säännöllisissä punnituksissa... että semmosta.
Peace!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti