Äh olen kotona sikainfulenssassa ja on näköjään ollut taas liian paljon turhaa aikaa ajatella asioita.Tänään mä nimittäin oikeesti heräsin tosi kylmästi todellisuuteen. Tajusin että mä olen tosi yksinäinen, en ole edes ajatellut niin ennen. Tai siis onhan mulla tuttuja ja kavereita. Muttei tosiystäviä.Tajusin siis todellaki olevani yksinäinen ja järkytyin ja ahdistuin valtavasti. En ole siis oikeastaan yksin koska on mulla lähellä ihmisiä mutta olen kuitenkin erittäin yksinäinen.Toisaalta minussa kuitenkin on semmoinen "erakkomainen" puoli. En haluakkaan koskaan päästää ihmisiä liian lähelle itseäni enkä voi sietää sitä jos joku ihminen tietää minusta liikaa asioita, haluan ihmisten luulevan että olen semmoinen pirteä ja hyvällä itsetunnolla varustettu tyttö, koska semmoista rooliahan minä muille aina vedän ja se jos joku niin on raskasta. Koko elämäni olen oikeastaan peitellyt oikeaa minäni ja olen varonut etten vain paljasta liikaa itsestäni kenellekkään. Silloin kun paniikkihäiriöni oli pahimmillaan niin silloin mulla ei ollut OIKEASTI ketään. En käynyt missään koska pelkäsin paniikkikohtauksia niin paljon, mutta enemmän pelkäsin vielä sitä että joku näkee kun saan kohtauksen ja ajattelee että olen outo. Sama pätee nykyäänkin, pelkään että ihmiset tietävät liikaa ja ajattelevät että olen outo tai jotenkin poikkeuksellinen. Sen takia yritänkin sulautua massaan, olla niin kuin muut ja samaa mieltä kuin kaikki ettei kukaan vain saisi syytä ajatella mitään pahaa minusta.Sellainen siis olen. Muiden miellyttäjä. Miksikö? En tiedä.
Tänään syömiset ovat kuitenkin kaikesta huolimatta menneet ihan ok. Säikähdin aamulla kun katsoin peiliin ja huomasin miten paljon kylkiluuni näkyivät mutta ihan hetken kuluttua tunsin taas itseni todella isoksi. Hullua.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti